Loputtomasti opintopiirejä…

Jätä kommentti

19.3.2015 Kirjoittanut Status-verkkolehti

Teksti ja kuvitus: Aku Nikander

“Vaikka suurempi valonlähde loistaa kaikista kirkkaimmin, eniten valaisevat kuitenkin useammat pienet valonlähteet.”

“Vaikka suurin valonlähde loistaa kaikista kirkkaimmin, eniten valaisevat  useat pienet valonlähteet.”

Sosiaalipsykologian pääaineopinnoista suurin osa käydään lukupiireissä ja kollokvioissa, joita tässä kolumnissa kutsutaan opintopiireiksi. Meille ensimmäisen vuoden opiskelijoillekin tällaisia kursseja on ehtinyt kertyä jo kolme kappaletta. Kurssit tosin ovat herättäneet keskustelua koko opetusmuodon pätevyydestä. Tässä yhden metodin kannattajan näkökulma.

Ulos massaluennoilta…
Suurin osa yliopiston kursseista suoritetaan massaluennoilla. Olen kokenut näiden kurssien opetusmuodon epämiellyttäväksi ja turhauttavaksi vähäisen interaktion vuoksi. Luennoilla saa kommentoida, mutta useimmat luennoitsijat eivät anna siihen sopivaa tilaisuutta. Mikään yllätys tämä ei tietenkään ole, onhan luennoilla yleensä yli sata ihmistä, eikä kaikille kuitenkaan löytyisi aikaa. Siitä huolimatta on ongelmallista, että opiskelijoille ei suoda mahdollisuutta avoimesti kyseenalaistaa luennoitsijan tarjoamaa informaatiota, mikä pakottaisi luennoitsijan muokkaamaan tai perustelemaan sen tavalla, joka olisi opiskelijoille ymmärrettävä. Vähäinen interaktio vähentää luennoitsijan mahdollisuuksia asettua opiskelijoiden tasolle. Usein luentojen abstraktiotaso ylittää ainakin oman ymmärrykseni.

Henkilökohtaisesti minua vaivaa massaluennolla kokemus siitä, että oma läsnäolo on täysin samantekevää. Luennoitsija vetää luennon samoin oli paikalla kymmenen tai 200 ihmistä. Interaktion puuttumisen takia luento tuntuu lähinnä videopresentaatiolta, jonka voisin aivan hyvin katsoa kotonakin. Lisäksi koen huonosti motivoivaksi opetusperiaatteen, jossa asioita opetellaan, mutta niitä ei sovelleta. Vieraan kielen sanojakin voi opetella sanakirjasta, mutta kielenkäyttö ei suju ilman soveltamista.

Ja opintopiireihin
Onneksi sosiaalipsykologian pääaineopinnoissa saa nauttia opintopiirimäisestä lähiopetuksesta. Etuna on ensinnäkin pienemmät ryhmäkoot, mikä antaa enemmän tilaa kaikille osallistujille ja mahdollistaa paremman interaktion luennoitsijan ja opiskelijoiden välillä. Se lisää myös opiskelijoiden keskinäistä interaktiota, koska koko opintopiiri perustuu opiskelijoiden väliseen keskusteluun ja vertaisoppimiseen. Opiskelijat keskustelemalla peilaavat omaa tietotaitoa toisiinsa, milloin keskustelun abstraktiotaso pysyy usein sopivalla tasolla, samoin kuten käytetty kieli.

Keskeisimpänä erona ja etuna opintopiiri mahdollistaa tiedon soveltamisen keskusteluissa. Tällöin opiskelija joutuu tosissaan miettimään, mitä omaksuttu asia oikeastaan on ja miten sitä voi hyödyntää. Keskeiseksi nousee ahaa-elämykset, joiden kautta saadaan suuria harppauksia oppimisessa. Lisäksi opetustilanne muistuttaa ryhmätyöskentelyä tiimissä, joka on hyvää valmennusta tulevaisuuden työelämää varten. Opintopiirikään ei ole ongelmaton. Opiskelijoiden kokemus opintopiirissä opiskelun merkityksettömyydestä on ongelma. Meillä ei ole itsevarmuutta eikä kokemusta ajatella omaa keskusteluamme mielekkääksi ja päteväksi sosiaalipsykologiseksi pohdinnaksi. Mikäli opiskelijoiden kokemus omasta oppimisesta jää epävarmaksi, ei opintopiiriä voida pitää kovinkaan mielekkäänä opetusmenetelmänä.

Ei vain mustaa ja valkoista
Onhan massaluennoillakin tärkeä rooli. Luennoille mahtuu huomattavasti enemmän opiskelijoita ja näin saadaan nopeammin ja taloudellisemmin koulutettua suurempaa opiskelijamäärää. Lisäksi on aineita, kuten luonnontieteitä tai matematiikkaa, joita ei yksinkertaisesti olisi fiksua opettaa opintopiirissä. Näissä aiheissa on parempi vain opettaa oikeat faktat ja keinot yhdessä pohdiskelun sijaan. On kuitenkin myös aiheita, joihin ei välttämättä ole yksiselitteisiä vastauksia. Esimerkiksi arvo- ja moraalikysymyksiä on mielekästä käsitellä yhdessä pohtien ja keskustellen.

Ehdottaisinkin siis jonkinlaista hybridi-mallia: Täyden opiskelijakeskeisyyden sijaan luennoitsija ottaisi vahvempaa roolia opintopiirissä. Vygotskilaisen “tukipuiden rakentamisen” -hengessä luennoitsija voi kasata luennolla saavutetut ja saavuttamatta jääneet tavoitteet ja antaa palautetta opiskelijoille. Luennoitsija voi tuoda esiin, mitä hän pitää luennon sisällössä keskeisenä ja tärkeänä, sekä huomauttaa, mitkä niistä opiskelijat olivat keskenään löytäneet, mitkä jäivät vähämmälle huomioille tai kokonaan huomiotta. Näin opiskelijat saavat positiivisen kokemuksen omista taidoista ja uskoa siihen, että kukin kykenee tuottamaan tietoa myös itsenäisesti. Luennoitsijan on myös tärkeää mainita sellaiset myös itselleen uudet seikat, jotka opiskelijat ovat omin avuin tunnilla löytäneet. Näin opiskelijoiden pystyvyyden tunne saa vahvistusta ja opettajan ”kaikkitietävän auktoriteetin” myytti murenee.

Opintopiirien merkityksestä
Opintopiirit antavat meille kokemusta myös työelämään, jossa ryhmätyöskentely on yhä yleistyvämpi tapa. Eikä opiskeluajan keskeinen auktoriteetti “luennoitsija” enää tulevaisuudessa toimi “totuudenlähteenämme” tai ole varmistamassa, että olemme “oikeassa”. Meidän tulee luottaa omiin taitoihimme ja kykyihimme tuottaa tietoa itsenäisesti sekä soveltaa sitä. Me opiskelijat olemme tulevia sosiaalipsykologian ammattilaisia ja olemme mukana määrittämässä sosiaalipsykologian kehittymistä ja soveltamista. Ehkä joistakin meistä tulee tulevaisuuden epävarmojen sosiaalipsykologian opiskelijoiden “totuudenlähteitä”, joiden harteille jää soihdun antaminen eteenpäin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: