Kannattaako siitä puhua?

Jätä kommentti

16.5.2015 Kirjoittanut Status-verkkolehti

Rakkaudesta sospsykaan4Vuosia sitten pääsin tekemään sen kanssa lähempää tuttavuutta. Se oli ensimmäinen kertani ja tapahtui lukioaikoina. Sitä ennen olin vain epämääräisesti haparoinut jotain sen tapaista kohti. Intohimoni syttyi välittömästi, ja ensimmäinen kuukausi kohtaamisen jälkeen oli loputonta iloa. Olin varma, että haluan jatkaa sen kanssa lopun elämääni.

Sattui yhtä sun toista, ja tunteet viilenivät muutamiksi vuosiksi. Olin alkanut epäröidä, kiinnostuksen kohteeni vaikutti niin vaikeasti tavoitettavalta. Tiesin muutenkin jo alusta pitäen, etten ole ainoa joka haluaa sitä. En ole ainoa joka kokee suurta paloa sitä kohtaan, onhan se nyt aivan älyttömän puoleensavetävä. Kaikesta huolimatta hyväksyin haasteen ja olin valmis uuteen yritykseen. Yritin ahkerasti lähestyä sitä eri keinoin, kokeilin monenlaisia pieniä jippoja. Muiden mielestä vaikutin miltei pakkomielteiseltä. Onneksi en luovuttanut, sillä temput tepsivät ja pääsin pysyvästi osaksi sen maailmaa. Nyt aionkin tehdä parhaani osoittaakseni olevani sen luottamuksen arvoinen. Astetta vakavampi suhteemme alkoi kesän 2014 lopussa.

Kun kaikki oli nyt varmaa, eivät uteliaiden kyselyt enää haitanneet. Ei ollut yhtään vaivaannuttavaa kertoa suhteestani siihen, nyt kun olin ihan virallisesti sen kanssa. Olinhan jo alun tutustumisvaiheessa haaveillut siitä päivästä, kun voin selkä suorassa kertoa koko tuttavapiirille miten olen ihan todistettavasti sen kanssa. Se oli koko elämäni suurimpia saavutuksia. Olin raskaan hakuprosessin jälkeen lopulta päässyt sisään yliopistoon opiskelemaan sosiaalipsykologiaa, joka on todellinen intohimoni. Etukäteen olin kuvitellut ihmisten vaikuttuneet huokailut ”Vau.. Sä vai pääsit opiskelemaan sitä?” ja ”Aika hienoo kyllä. Sinne on tosi vaikee päästä!” No, näin kuvittelin. Totuus oli toinen.

Täällä Helsingissä ainejärjestömme nimi on Status, mutta missä kunnossa on varsinainen statuksemme? Luulin, että sosiaalipsykologia on yksi mielenkiintoisimmista, itsetuntemusta ja maailmankuvaa avartavimmista aineista, mutta muut kuin alaa opiskelleet eivät taida sitä vielä tietää. Miksi vaikkapa oikeustieteen ja lääketieteen opiskelijat yhdistetään menestykseen ja älykkyyteen, kun sosiaalipsykologian kultamussukat assosioidaan parhaimmillaankin aikakausilehtien suhdepalstojen vakivastaajiksi?

Me tulevat ja nykyiset sosiaalipsykologit kuitenkin tiedämme, miksi olemme valinneet juuri tämän alan. Tiedämme myös, miksi tämän saman valinnan tekisimme yhä uudestaan ja uudestaan. Lisäksi tiedämme, miten haastavaa oli ansaita opiskelupaikka täältä. Totta vie tiedämme mikä potentiaali alallamme nykymaailmassa on ja meillä olisi kaikki perusteet olla selkä suorassa sosiaalipsykologeja. Meidän tietämystämme todella tarvitaan, mutta meitä ei juuri tunneta. Kaikki tietävät Freudin. Moniko on kuullut Milgramista?

Meitä on vähän ja tieteenalamme on nuori, joten mikäli haluamme parantaa asemaamme työmarkkinoilla ja lisätä sosiaalipsykologian tunnettavuutta ylipäänsä, ei meillä ole varaa nöyristelyyn. Ehdottaisinkin sinulle hyvä Sosiaalipsykologian tuntija, että jatkossa kun tapaat uuden ihmisen joka kysyy sinulta opiskeluistasi, investoi minuutti tai kaksi siihen, että eri suuntiin lähtiessänne uusi tuttavuutesi ymmärtää miten siistiä ja tarpeellista sosiaalipsykologia tieteenä ihan oikeasti on.

Suunta on jo oikea, mutta pienen on joskus pidettävä vielä enemmän meteliä itsestään, jotta se ei jäisi isompien ja tunnetumpien jalkoihin.

Minna Raivikko,

yhä yleisessä alkuhurmiossa elävä fuksi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: