Ihmisiä olemme me kaikki

Jätä kommentti

9.3.2016 Kirjoittanut Status-verkkolehti

Miltä tuntuisi herätä joka päivä tuntien olevansa väärässä vartalossa? Mieli vangittuna ruumiiseen, joka on vieras? Unissa saat olla aito itsesi, mutta herättyäsi painajainen alkaa. Peilikuvasta heijastuu keho, joka edustaa eri sukupuolta kuin mihin itse identifioidut. Yhteiskunta, jossa elät, ei hyväksy oman sukupuoli-identiteettisi mukaista käyttäytymistä. Eletään 1920-lukua, jolloin sukupuoliroolit olivat vielä jäykempiä kuin tänä päivänä. Ei ollut väliä sillä, mihin sukupuoleen tunsi kuuluvansa, vaan sillä, miltä ulkoisesti näytti muiden mielestä.

Tällaisia kokemuksia joutui läpikäymään Einar Wegener, 1900­-luvun alussa elänyt kuuluisa tanskalainen taiteilija. Hänen henkilöhistoriastaan tehty elokuva Tanskalainen tyttö (The Danish Girl, 2016) kuvaa problematiikkaa, jota Einar kohtasi sukupuoli-identiteettinsä takia. Jonkin verran elokuvaa on romantisoitu, mikä käy ilmi selvittämällä Einar Wegenerin (sittemmin Lili Elbe), henkilöhistoriaa. Hän kävi kaiken kaikkiaan neljässä leikkauksessa, joista ensimmäinen suoritettiin vuonna 1930. Lili Elbe antoi kasvot transsukupuolisille ja oli yksi ensimmäisistä sukupuolenkorjausleikkaukseen osallistuneista ihmisistä maailmassa. Tässä kirjoituksessa emme kuitenkaan pureudu niinkään elokuvan juonenkäänteisiin tai sen arvosteluun. Sen sijaan syvennymme Tanskalaisen tytön esittelemiin teemoihin ja ajatuksiin, joita meille elokuvan nähtyämme heräsi.

Transsukupuolisuus

Transsukupuolisella ihmisellä tarkoitetaan henkilöä, jonka kokemus omasta sukupuolesta ei vastaa syntymässä määriteltyä sukupuolta. Sukupuoli­-identiteetti eli se, miten henkilö itse kokee sukupuolensa tai sukupuolettomuutensa, voi olla hyvin erilainen kuin mitä esimerkiksi fyysiset ominaisuudet antavat ilmi. Transsukupuolisille on kehitetty sukupuolenkorjausprosessi, joka voi sisältää mm. kirurgisia toimenpiteitä ja/tai läpi elämän kestävää hormonilääkitystä riippuen siitä, minkälaisia muutoksia haluaa. Leikkaukset eivät ole pakollisia, eivätkä kaikki niitä halua. Aiemmin on puhuttu transseksuaalisuudesta ja sukupuolen vaihtamisesta, mutta termit ovat vanhentuneita ja tilalle on muodostunut kuvaavampi termistö. Transsukupuolisuus ei ole seksuaalisuuden suuntaus, eikä koetun sukupuolen mukaisten muutosten tekeminen ole sukupuolen vaihtamista; se on yksinkertaisesti fyysisen todellisuuden korjaamista oman identiteetin mukaiseksi.

Transsukupuoliselle on tärkeää, että häntä kohdellaan sen sukupuolen mukaisesti, johon hän itse identifioituu. Siksi korjausprosessiin pääseminen voi olla hyvin merkittävässä roolissa transsukupuolisen henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kannalta. Myös juridisten seikkojen huomioiminen on tärkeää. Tästä esimerkkinä transnainen, joka kohtaa hankaluuksia lentokentän turvatarkastuksessa, koska passissa hänellä on miehen sosiaaliturvatunnus ja merkintä kuulumisesta “miessukupuoleen”. Myös saniteettitilojen ja suihkutilojen käyttö voi osoittautua haastavaksi, jos tilat on kategorisoitu pelkästään miehille tai naisille kuuluviksi.

Sukupuoliroolit ja representaatiot

Sosiaalipsykologisesta näkökulmasta Lilin tilanne näyttäytyy haastavana, sillä tarjolla ei ole ollut valmista representaatiota, jonka avulla hän olisi voinut hahmottaa subjektiivista todellisuuttaan. 1900­-luvun alussa ei yleisesti tiedetty transsukupuolisuudesta, ja sukupuolinormit olivat tiukempia kuin tänä päivänä: olemassa oli pelkästään kaksi selvärajaista sukupuolta, jotka olivat ulkopuolisten määriteltävissä syntymähetkellä. Sukupuolen jakaminen dikotomisesti kahteen on yhä valitettavasti normi, mutta jonkinlaista heräämistä sukupuoli-identiteettien moninaisuuteen vaikuttaa olevan ilmassa. Aiheesta ei ollut 1900­-luvun alulla vakiintunutta termistöä, saati tutkimustietoa yleensäkään. Ympäristö sosialisoi jäsenensä vahvasti joko mieheksi tai naiseksi, ja yksilöiltä odotettiin annetun roolinsa mukaista käyttäytymistä.

Tarjolla ei ollut valmista representaatiota, jonka avulla Lili olisi voinut hahmottaa todellisuuttaan.

Tiedonpuute näkyi myös Lili Elben elämässä. Hän kävi lukuisilla lääkäreillä ja psykiatreilla, jotka joko totesivat hänet skitsofreniseksi, homoseksuaaliksi tai vain hämmentyneeksi. Elben tilanteelle ei voitu helposti antaa diagnoosia, ja joidenkin lääkäreiden hoitomuodot olivat radikaaleja: Lilille ehdotettiin jopa sädehoitoja “parantamiskeinoksi”. Elokuvan mukaan myös pakkopaita ja eristysselli uhkasivat häntä. Lilin onneksi lopulta löytyi lääkäri, joka uskoi hänen syntyneen väärään kehoon, ja tarjoutui toteuttamaan pioneerikorjausprosessin.

Elbe oli kasvatettu pojaksi ja mieheksi, näitä rooleja hänen odotettiin toteuttavan ja niitä hän myös tuskaisena yritti noudattaa. Lili oli mennyt tavan mukaisesti naimisiin naisen, Gerda Wegenerin (os. Gottlieb), kanssa. Ennen korjausleikkauspäätöstä Lilille oli tärkeää opetella toteuttamaan naisen roolia, johon ei ollut voinut aiemmin sosiaalistua ahtaiden sukupuoliroolien vallitessa. Opetellakseen normatiivista naisellista olemusta Lili kävi katsomassa prostituutiokorttelin tanssityttöjä ja yritti kopioida näiden eleitä.

Opetellakseen normatiivista naisellista olemusta Lili kävi katsomassa prostituutiokorttelin tanssityttöjä.

Lilin käyttäytymistä voidaan tulkita Goffmannin termistön avulla. Goffman puhuu itsensä esittämisestä. Sosiaalinen maailma on näyttämö, jossa ollaan toisten havainnoinnin kohteena. Esityksiä hiotaan “lavan takana”, yleensä yksin kotona. Ihmisellä voi olla erilaisia rooleja, mutta se ei suinkaan tarkoita, että roolit olisivat valheellisia. Itsenään oleminen viittaa itsensä esittämiseen; me olemme sitä, mitä esitämme. Rooleja voidaan käyttää määrittelemään, miten meidät nähdään ja kohdellaan mutta myös sitä, miten me haluamme tulla nähdyiksi ja kohdelluiksi. Lilille oli tärkeää toteuttaa itseään naisellisuuden kautta sekä ryhmässä että yksin. Elokuvassa eräs hieno kohtaus vie meidät teatterilavan taakse, jossa Lili, vielä miehen ruumiissa, menee yksin ollessaan peilin eteen ja yrittää peitellä genitaalejaan peilikuvaansa tarkkaillessaan. Hän siis halusi toteuttaa itseään kirjaimellisesti myös yksin lavan takana, nähdä itse itsensä naisellisena.

Lilin herääminen ja omasta sukupuoli-­identiteetistä varmistuminen ei ollut helppo tai nopea tapahtuma. Lili oli ehtinyt elää miehen roolissa kauan ennen kuin todella alkoi kyseenalaistaa identiteettiään. Elokuvassa herääminen Lilin identiteettiin tapahtuu ikään kuin yhtäkkisesti, vaikka joitain viitteitä uinuvasta identiteetistä löytyy jo lapsuudesta: hänellä on ollut läheinen ystävä, jonka kanssa on leikitty äidin esiliina päällä. Voisi kuvitella, että normatiivisen sukupuoliroolin vastainen käyttäytyminen on ollut asia, jota Lili on aiemmin elämässään hävennyt ja peitellyt, tai ei ole välttämättä täysin tiedostanut sitä koskaan. Kenties sosiaalinen paine olla tietynlainen mies tai tietynlainen nainen on estänyt häntä tiettyyn pisteeseen asti tulemasta tietoiseksi identiteetistään.

Lili on voinut myöhemmin olla monelle sukupuoli-­identiteettinsä kanssa kamppailevalle esikuva, mutta hänellä itsellään tuskin oli korjausprosessiin lähtiessään tietoa muista kaltaisistaan transnaisista. Oman hämmennyksen lisäksi vierellä oli hämmentynyt ja aviomiestään kaipaava vaimo, joka ei joka hetkellä kyennyt ymmärtämään Lilin kokemuksia. Ennen sukupuolenkorjausprosessiin lähtemistä Lili yritti joitakin kertoja palata Einarin rooliin, mutta ymmärsi yritysten myötä entistä voimakkaammin olevansa nainen, Lili. Gerda­-vaimo seisoi loppuun asti Lilin rinnalla, lopulta läheisenä ystävänä. Gerdan ehdoton rakkaus ja tuki liikuttavat katsojan kyyneliin.

Sukupuolten tiukka kaksijakoisuus ongelmana

Kuten jo aiemmin mainittu, sukupuolia ajatellaan yleisesti yhä olevan vain kaksi: nainen ja mies. Perinteiset sukupuolinormit ovat yhä suhteellisen tiukassa, vaikkakin ne ovat jossain määrin muuttuneet joustavammiksi, eikä erilaisuus tai normista poikkeaminen ole yhtä voimakkaasti stigmatisoiva kuin 1920­-luvulla. On hienoa nähdä, että maailman suuri elokuvayleisö on valmis transsukupuolisuudesta kertovaan elokuvaan. Liliä näyttelevä Eddie Redmayne on saanut Oscar­-ehdokkuuden roolisuorituksestaan. Vaikka elokuvan tapahtumat sijoittuvatkin menneisyyteen, on hyvä muistaa, että transsukupuolisten tilanne ei vieläkään ole kehuttava. Monelle vaikean aiheen käsittely vaikuttaisi olevan helpompaa menneisyyden kautta. Kehuja ja suosiota saavuttaneen elokuvan yleisö on ottanut Tanskalaisen tytön avosylin vastaan. Ei pidä kuitenkaan tehdä elokuvasta sitä johtopäätöstä, että ennen asiat olivat huonosti, ja nykyään hyvin.

Vaikka elokuvan tapahtumat sijoittuvatkin menneisyyteen, on hyvä muistaa, että transsukupuolisten tilanne ei vieläkään ole kehuttava.

Suomen lain edessä voi yhä olla vain nainen tai mies, ja esimerkiksi kaikista henkilötodistuksista ja jopa sosiaaliturvatunnuksesta käy ilmi nopealla vilkaisulla, kumpaan sukupuoleen sen haltija on juridisesti luokiteltu. Transhenkilön on korjausprosessin myötä oltava lisääntymiskyvytön, jotta hän saa juridisen vahvistuksen sukupuolelleen – siis oikean merkinnän esimerkiksi passiin. Tämä voi vaatia steriloinnin. Lisäksi laki vaatii, että henkilö “elää sukupuolen mukaisessa sukupuoliroolissa” – mitä ikinä se tarkoittaakaan. Vielä ennen tasa-­arvoisen avioliittolain voimaantuloa sukupuolen juridinen vahvistus edellyttää myös avioliiton muuttamista rekisteröidyksi parisuhteeksi. (lähde: Finlex)

Lopuksi

Elokuvan myötä alkaa pakosti miettimään sukupuolinormatiivisuuden jäykkiä rajoja. Mikä tekee henkilöstä naisen tai miehen? Onko perusteena se, millaiset genitaalit henkilöllä on – ja jos on, ryhdymmekö kurkistelemaan ihmisten housuihin utelumatkallamme toisen sukupuoleen? Vai olisiko perusteena sukupuolelle kenties subjektiivinen kokemus omasta identiteetistä?

Mikä tekee ihmisestä naisen tai miehen?

Ihmismielelle tuntuu olevan todella tärkeää saada kategorisoida asioita. Kategorisoinnille on tietysti olemassa syy: kognitiivinen helpottaminen. Kun asiat ovat helposti kategorisoitavissa, myös tiedonkäsittely nopeutuu ja helpottuu. Jäykät kategoriat voivat kuitenkin olla yksilötasolla tuhoisia, kuten edellä mainitut karkeat sukupuolikategoriat ovat tapausesimerkissämme näyttäneet. Taipumus kategorisoimiseen on automaattista eikä sitä voi yleensä estää. Se, mitä asialle voi tehdä, on tulla tietoiseksi tästä ja toimia jäykkiä kategorioita vastaan. Ihminen voisi ensinnäkin tiedostaa sen, ettei hänen henkilökohtainen tehtävänsä maailmassa ole kategorisoida muita ihmisiä. Kenenkään elämä ei helpotu tietämällä, mihin sukupuoleen vastaantuleva henkilö identifioituu ­ saati tietämällä, millaiset genitaalit toiselta löytyy. Tärkeintä on tutustua ihmisiin ihmisinä, ei tietyn jähmeän sukupuolikategorian edustajina.

Lisälukemistoa lukijalle, joka kiinnostui aiheesta:

Amnesty – Transihmisten oikeudet

Transtukipiste – Tietoa sukupuolesta

Trasek – Transsukupuolisuus

Seta – Sukupuoli

Erityiskiitos transmies Mio Kivelälle, jolta saimme arvokasta palautetta kirjoitusprosessimme aikana!

Marjaana Hulkko & Veera Routarinne

(artikkelikuva: Vimeo.com)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: