Opiskelijoiden ajatuksia kyynisyydestä

Jätä kommentti

6.4.2016 Kirjoittanut Status-verkkolehti

Usein kuulee puhuttavan merkillisestä kyynistymisen uhasta. Kun joku uskaltautuu esittämään ääneen maailmanparannushaaveitaan, tai muita ideoitaan, saattaa hän kuulla useastakin suusta lannistavan kommentin: varo ettet kyynisty. Pelkästään se, että kerron, mistä asioista olen kiinnostunut tai mitä opiskelen, saattaa joskus aiheuttaa tämän reaktion. Tuntuu, että etenkin meitä nuoria innostuneita ja intohimoisia opiskelijoita pidetään riskiryhmään kuuluvina. Nuorten oletetaan olevan sinisilmäisiä idealisteja, jotka eivät vielä tiedä mitään maailman pahuudesta.

Mitä oikeastaan on kyynisyys? Onko se vääjäämätön lopputulos, johon liiallinen elämään ja ihmisiin luottaminen johtaa? Onko se vain realismia, jota haaveilijat eivät halua kohdata? Vai kertooko se kyynisen yksilön sisäisestä pahasta olosta? Lähdin pohtimaan asiaa ja kyselemään opiskelijoiden ajatuksia siitä, mitä kyynisyys oikein on ja miten siltä voi pelastua.   

Syynä kasautuvat pettymykset

“Kyynistyminen tuhoaa toivon paremmasta huomisesta. Kyyninen ihminen toteaa tilanteet niin kuin ne ovat, eikä enää näe tai ehkä jaksa nähdä mahdollisuutta muutokseen.” – maisema-arkkitehtuurin opiskelija

Kaikki tietävät, että elämässä epäonnistumiset, menetykset, haavat ja pettymykset ovat väistämättömiä. Ne saavat usein mielessämme paljon enemmän painoarvoa kuin positiiviset kokemukset. Toistuvasti samalla elämän osa-alueella vastaan tulevat pettymykset voivat kyynistää ihmisen jollekin asialle. Torjutuksi tuleminen työmarkkinoilla tai epäonnistuminen koulumaailmassa voivat aiheuttaa sen, ettei ihminen lopulta edes yritä. Sitkeä maailmanparantaja voi pettyä raskaasti itseensä, jos ei onnistukaan pelastamaan maailmaa. Traumatisoivat ihmissuhteet ja hylätyksi tulemisen kokemukset voivat kyynistää ihmisen muille ihmisille ja synnyttää itseään ruokkivan epäluottamuksen noidankehän.

En usko, että kyynisyys kuitenkaan koskaan jää pelkästään yhtä elämän osa-aluetta koskevaksi asenteeksi. Jollain tapaa kyynisyys värittää koko ihmisen olemusta ja siitä voi hyvin nopeasti tulla tapa, jolla hän suhtautuu kaikkiin uusiin asioihin ja ihmisiin, elämään kokonaisuudessaan.

Samuel Salovuori sanoo kirjoituksessaan, että kyynisyyttä ei valita, vaan siihen ajaudutaan. Sen ytimessä on aina surematon suru, joka on seurausta pettymyksistä ja menetyksistä. Sureminen on välttämätön osa menetetystä asiasta irti päästämistä. Mikäli suremista ei tapahdu, ihminen kyynistyy. Koska hän ei halua kohdata surua, hän menettää yhteytensä myös muihin tunteisiinsa. Menetetyn asian arvoa aletaan vähättelemään ja pian kaikki muutkin asiat maailmassa muuttuvat yhdentekeviksi.

Tuntemattomat tunteet

“Kyynisyyden lumo piilee siinä, että se suo hetken voittamattomuuden. Sen myötä saavuttaa valheellisen immuniteetin väsymystä, pettymyksiä ja sydänsärkyjä vastaan. Ennen pitkää se kuitenkin kääntyy ihmistä vastaan. Sulkiessaan ihmisiltä ja kaikelta mahdollisesti tulevalta pahalta heikot kohtansa, tukahduttaa väistämättä myös herkät kohtansa. Nauru tukahtuu sisään ja hetken onni särkyy, koska kyynistyvä mieli jaksaa kyllä muistuttaa, että kaikki loppuu, eikä millään ole oikeasti väliä. Ja vähitellen se kova asenne hiipii sydämeen. Siitä, että millään ei loppujen lopuksi ole merkitystä, tulee totuus. Ihmisen kuitenkin kuuluu tuntea. Jos tuntuu pahalta, se on merkki siitä, että välittää, että uskaltaa elää ja kokea elävänsä.” – filosofian opiskelija

Negatiiviset tunteet eivät ole kovin trendikkäitä. Lataamme selfien Instagramiin, kun olemme hyvällä tuulella ja meidän on helppo hymyillä. Harvempi lataa itsestään sosiaaliseen mediaan omakuvia, joissa näkyy kyyneleitä poskilla. Meille on tärkeää näyttää maailmalle se puoli itsestämme ja elämästämme, joka on “hallinnassa”. Kaikki liikkuu nykymaailmassa niin nopeasti, että meillä ei ole edes aikaa pysähtyä suremaan. Surua, kuten muitakaan tunteita, ei kuitenkaan voi vain ohittaa pikakelauksella. Tunteiden kuuluu tuntua.

Kyynisyys itsesuojelumekanismina

“Minä kyynistyin, kun lakkasin luottamasta ihmisten hyväntahtoisuuteen. Taisin lakata uskomasta maailman hyvyyteen ja mahdollisuuksiin. En osannut käsitellä surun ja pettymyksen tunteita, kun tärkeä ihmissuhde päättyi. Sen jälkeen tapailin vääriä ihmisiä, jotka eivät halunneet suhteeseen toisin kuin minä itse. Nykyisen kumppanini kärsivällisyys, hyvyys ja lempeys saivat minut lopulta uskaltautumaan pois kyynisestä suojakuorestani. Kyynisyys taisi olla minulle eräänlainen itsesuojelumekanismi, tosin ei kovin toimiva sellainen.” – sosiaalipsykologian opiskelija

Kyynistä ihmistä ei kukaan muu pysty käskemällä muuttamaan. Kuten edellä on jo monta kertaa tullut esille, kyynisyys on suojakuori, eikä ihminen luovu helposti siitä, mikä luo hänelle turvaa. Vasta kun ihminen kokee olevansa tarpeeksi turvallisessa ympäristössä, hän voi uskaltautua käsittelemään vaikeita asioita ja laskemaan suojauksensa. Tämä voi tapahtua esimerkiksi terapian tai empaattisten ystävien avulla. Yksin prosessin läpikäyminen voi tuntua turhan raskaalta.

Empatia ja myötätunto ratkaisevat

“Monet voivat ajatella, että juristin tulee olla kyyninen, jotta osaa erottaa tosiasiat tunteista ja tehdä oikeita päätöksiä. Minun mielestäni kyynisen vastakohta ei ole sinisilmäinen, vaan empaattinen. Kyyninen ihminen sulkee monia mahdollisuuksia pois, kun hän ei osaa ajatella ihmisen kykenevän hyvään. Empaattinen ihminen näkee asiat laajemmin, eikä empaattisuus mielestäni sulje pois pätevyyttä. Paremminkin se tukee hyväksi juristiksi kasvamista.” – oikeustieteen opiskelija

Olen ilahtuneena seurannut, miten julkisessa keskustelussa empaattisuus ja myötätuntoisuus ovat alkaneet saada enemmän huomiota. Enää ei ajatella, että esimerkiksi työympäristössä empaattisuus ja tunneäly vähentäisivät ammattimaisuutta ja asiantuntevuutta, vaan niiden merkitys työhyvinvointia ja -tyytyväisyyttä edistävinä tekijöinä on tunnistettu. Empatiasta ja empaattisuudesta on hyötyä aivan kaikilla aloilla ja elämän osa-alueilla. Kyyninen ihminen sen sijaan ei ole innokas kehittämään tai rakentamaan yhteiskuntaa, joten olisi jo aikakin, että tunnetaitojen ja itsetuntemuksen kehittämisen tärkeydestä ja tukemisesta kiinnostuttaisiin yhä enemmän myös yhteiskunnallisella tasolla.

Ihmiset, jotka suhtautuvat kaikkiin ideoihini ja ajatuksiini lähtökohtaisella kyynisyydellä, näkevät minussa ehkä nuoren idealistin, joka ei tiedä mitään maailman pahuudesta. Olin kuitenkin itsekin nuorempana jokseenkin kyyninen, mutta opin onneksi luottamaan elämään ja hyvyyteen. Kyynisyys ja elämänkokemus eivät katso ikää, kuten eivät myöskään positiivinen elämänasenne ja empaattisuus. Olemalla kyyninen et voita mitään, mutta avautumalla elämälle vaikeuksienkin jälkeen, saat moninkerroin takaisin sen, minkä olet menettänyt. Aina on mahdollisuuksia ja aina on toivoa.

Älä koveta itseäsi!

5170590074_066e255655_o.jpg

Eve-Linda Lassila

Kuva: Flickr

Artikkelikuva: Flickr

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: