Korruptoitunut keskustelu

Jätä kommentti

27.9.2016 Kirjoittanut Status-verkkolehti

Keskustelu nostetaan usein esiin asiana, jota pitää yhteiskunnassa olla. Polarisoituneessa ympäristössä keskustelu on kuitenkin yhä harvemmin totuuden etsimistä ja yhä useammin todellisuuden luomista, kirjoittaa Joel Manner pakolaiskriisiä ja vihapuhetta ruotivassa esseessään.

Julkisuudessa esiintyy monenlaista kannanottoa ja selontekoa nykyhetken polttavista aiheista, erityisesti turvapaikanhakijat ja terrorismi ovat mediassa jatkuvasti edustettuna – muodossa tai toisessa. Julkaisusta riippuen näitä aiheita käsitellään erittäin vaihtelevan tasoisesti ja vaihtelevista näkökulmista, mutta valitettavan usein pinnallisesti ja skandaalihakuisesti, korostaen aiheiden vastakkainasettelua.

Puolueellisilta vaikuttavat näkökulmat herättävät tunteita, mutta minkälainen sitten olisi objektiivinen kannanotto? Miltä turvapaikanhakijoiden “vyöry” Eurooppaan tai radikaalien äärijärjestöjen terrorismi ja muu toiminta vaikuttaa objektiivisesti kuvattuna? Onko oikeastaan mahdollista esittää asia niin, ettei edes implisiittisesti tuo esiin jotain arvottamista? Toisaalta pitäisi kenties pohtia, kuinka mielekästä on kuivan tieteellinen puhe vihasta ja massamurhista.

Challenge accepted. Aloitetaan määrittelemällä, mistä nyt oikeastaan puhutaan.

Pakolaiskriisi

Euroopan pakolaiskriisi on ilmiönä laadullisesti samankaltainen kuin maahanmuutto Eurooppaan yleisesti: maahanmuuttajat ovat useimmiten Lähi-idästä ja Afrikasta, maista joissa on alempi elintaso tai heikko turvallisuustilanne. Pakolaiskriisin erityispiirteenä on pakolaisten määrä ja suurin yksittäinen lähtömaa Syyria. Noin puolet Eurooppaan tulleista pakolaisista ovat Syyriasta[1], loput Afganistanista, muista Lähi-idän maista ja Afrikasta.

Euroopan pakolaiskriisin voi nähdä monelta osin, ja nimenomaan vihapuheen ja ääriliikkeiden viitekehyksessä, jo olemassa olleiden ilmiöiden kärjistyminä.

Euroopan pakolaiskriisin voi nähdä monelta osin, ja nimenomaan vihapuheen ja ääriliikkeiden viitekehyksessä, jo olemassa olleiden ilmiöiden kärjistyminä. Erityisen huomattavaa on kuitenkin ollut julkisen keskustelun painopisteiden siirtyminen yhä enemmän maahanmuuton, pakolaisten, turvapaikanhakijoiden, ja näihin liittyvien koettujen haasteiden ja uhkaavien ideologioiden esittämiseen. Niistä on tullut kipukysymyksiä, joihin lähestulkoon kaikkien tulee kommentoida. Erityisesti politiikan henkilöiden on täytynyt yhä useammin henkilökohtaisesti ottaa kantaa päivän tapahtumiin. “En kommentoi” ei enää riitä vastaukseksi.

Tilastollisesti ekstremistinen, eli aatteellisesti oikeutettu väkivalta, sillä uhkailu tai siihen kannustaminen[4], sekä ääriliikkeiden toiminnan laatu eivät ole merkittävästi muuttuneet aikaisempaan nähden. Monet tilastot osoittavat, että Euroopassa viharikosten[3] ja terrorismiin[2] liittyvien rikosten määrä on kasvava, mutta niiden profiili ei ole muuttunut. Euroopassa valtaosa terrorismista on alueelliseen separatismiin liittyvää, ja valtaosa viharikoksista kohdistuu juutalaisia, seksuaalivähemmistöjä, muslimeja ja muita etnisiä ryhmiä kohtaan.

Terrorismin ja viharikosten määrä ei kuitenkaan ole kovinkaan merkittävä, kun se suhteutetaan muihin rikoksiin. Esimerkiksi Suomessa on vuosittain noin 100 rikosta, joissa on ääriajatteluun liityvä tausta, kun taas pahoinpitelyjä on noin 38 0004. Mediassa nämä aiheet ovat kuitenkin erittäin vahvasti esillä suhteessa muihin rikoksiin[4].

Terrorismin ja viharikosten määrä ei ole kovinkaan merkittävä suhteutettuna muihin rikoksiin. Mediassa nämä aiheet ovat kuitenkin erittäin vahvasti esillä.

Aiheiden esilläolo on myös johtanut siihen, että niihin otetaan yhä useammin kantaa niin politiikassa kuin oikeuslaitoksen toimesta. Voi esittää, että tämän muuttuvan julkisen keskustelun myötä myös Suomen lainsäädäntöä on jouduttu sopeuttamaan. Esimerkki tällaisesta sopeuttamisesta löytyy muun muassa Korkeimman oikeuden päätöksestä vuodelta 2012, jossa annettiin tuomio uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan[5]. Jumalanpilkasta on Suomessa viimeksi tuomittu 1960-luvulla kristillisten jumalan pilkkaamisesta[6].

Suomessa rasismiin ja etnisten ryhmien syrjintään liittyvä ekstremismi ja vihaverkostot ovat 2000-luvullakin olleet pääosin äärioikeistolaisia[4], mutta vihapuhetta esiintyy kaikilla poliittisen ideologian suuntauksilla. Oikeiston kasvun myötä esimerkiksi Ruotsissa[7] ja Ranskassa[8] valtamedia ja poliitikot ovat vahvasti ja kovin sanoin vastustaneet oikeistoa. Myös Suomessa on noussut esiin oikeistovastaista vihapuhetta ja jopa väkivaltaa, esimerkiksi vastamielenosoitusten muodossa. Vihaa esintyy ideologiasta riippumatta.

Suomessa rasismiin ja etnisten ryhmien syrjintään liittyvä ekstremismi ja vihaverkostot ovat 2000-luvullakin olleet pääosin äärioikeistolaisia, mutta vihapuhetta esiintyy kaikilla poliittisen ideologian suuntauksilla.

Vihapuheen yleisimmät väylät ovat sosiaalinen media ja verkossa julkaistavat blogit ja artikkelit, foorumit ja kommenttipalstat. Sosiaalisen median välityksellä vihapuhe ja muut kannanotot leviävät hetkessä erittäin laajalle, jopa maailmanlaajuiselle, yleisölle[9]. Sosiaalinen media on avoin myös uskonnollisten äärijärjestöjen hyväksikäytölle. Propagandan levityksen lisäksi sitä voidaan käyttää myös rekrytoinnin työkaluna[9]. Vihaverkostot, niin oikeistolaiset kuin uskonnolliset ekstremistit käyttävätkin sosiaalista mediaa ja verkkoa kontaktien luomiseen, yhteydenpitoon, sekä eräänlaisena vertaistukena[9].

Median ja vihapuheen vaikutuksista ei kuitenkaan ole selvää näyttöä. Vihapuheen yhteys terrorismitekoihin on epäselvä, ja esimerkiksi sosiaaliset kontaktit ja verkostot voivat olla paljon merkittävämpi tekijä[9].

Vihapuheella voi olla yhteys radikalisoitumiseen. Esimerkiksi vihapuheen ja äärioikeiston retoriikassa esiintyy usein vahva jako “meihin” ja “muihin”.

Vihapuheella voi kuitenkin olla yhteys radikalisoitumiseen. Esimerkiksi vihapuheen ja äärioikeiston retoriikassa esiintyy usein vahva jako “meihin” ja “muihin”[12]. Maahanmuuttajat leimataankin usein normatiivisesti poikkeaviksi, rikollisiksi ja hyväksikäyttäjiksi[12]. Fisken (2002) mukaan tämänkaltaiset stereotyypit voivat johtaa dehumanisaatioon ja siihen, että maahanmuuttajia kohtaan suhtaudutaan inholla[13]. Jasinskaja‐Lahden, Mähösen ja Ketokiven (2012) mukaan se, että pakolaiset, jotka lähtevät kotimaastaan haaveillen länsimaassa odottavasta paremmasta elämästä ja kohtaavatkin syrjintää ja rasismia, voi johtaa heikkoon integroitumiseen ja syrjäytymiseen[10]. Syrjäytyminen voi johtaa radikalisoitumiseen, jonka valtaväestö kokee usein uhkana. Tämä voi johtaa asenteiden kovenemiseen ja kasvavaan syrjintään[11], joka taas puolestaan vihaverkostojen syntymiseen.

Ihmisillä on taipumus etsiä omia näkemyksiään vahvistavaa materiaalia[14, 15], eikä omista ennakko-oletuksista eriävää tietoa omaksuta helposti[14, 15]. Pakolaisten viitekehyksessä tämä voi tarkoittaa, että jos ihmisellä on jo joissain määrin negatiivinen suhtautuminen maahanmuutajiin tai maahanmuuttoon, mieleen jäävät helpommin mieleen negatiiviset asiat maahanmuuttajiin liittyen esimerkiksi uutisissa. Nämä yleistetään koskemaan koko ryhmää[11, 16], kun taas positiiviset kontaktit nähdään yksittäistapauksina ja poikkeuksina[11, 16]. Negatiiviset kontaktit ovat vaikutukseltaan voimakkaampia kuin positiiviset, ja niillä voi siten olla vahvempi yhteys kasvavaan syrjintään[17].

Ihmisillä on taipumus etsiä omia näkemyksiään vahvistavaa materiaalia, eikä omista ennakko-oletuksista eriävää tietoa omaksuta helposti.

Voidaan myös olettaa, että taipumus etsiä omia näkemyksiä vahvistavaa tietoa voi vaikuttaa myös muissa viitekehyksissä. Oikeistovastainen hakee ja uskoo enemmän oikeiston vastaista tietoa ja retoriikkaa, ja syrjäytynyt maahanmuuttaja uskoo herkemmin valtaväestön olevan rasistinen ja yhteiskunnan syrjivä.

Mikä johtaa kielteiseen ennakkoasenteeseen?

Mikä sitten johtaa tähän alkuperäiseen negatiivisuuteen? Jos nähdään, että kielteinen asenne maahanmuuttajia, oikeistoa, muslimeja tai jotain muuta ryhmää kohtaan toimii ensimmäisenä portaana itseään vahvistavalle kielteisyydelle, dehumanisaatiolle, ja ehkä lopulta väkivallalle, olisi erittäin tärkeää selvittää sen perimmäinen syy.

Yksi mahdollinen lähestymistapa on tarkastella ihmisen suhtautumista tuntemattomaan, moniselitteiseen tai epävarmaan asiaan. Pakolaiset ja maahanmuuttajat ja keskustelu näistä on suhteellisen uusi ja dynaaminen. Selvää mielipidettä tai tietoa siitä, miten aiheisiin pitäisi suhtautua ei ole, ja on paljon ristiriitaista tietoa. Hofsteden (1984) mukaan ihmisillä on halu vähentää epävarmuutta tai epätietoisuutta[18]. Tämä itsessään voisi selittää, miksi aiheesta halutaan tietää enemmän, eli käytännössä miksi median artikkeleita ja blogikirjoituksia luetaan niin paljon.

Mielenkiintoisesti Bakerin, Carsonin ja Kerryn (2012) mukaan ihmisillä, joilla epävarmuus on suurta, on myös taipumus liittyä vahvemmin valtaväestöön, ja pyrkiä vaikuttamaan ympäristöönsä vähentääkseen epävarmuuden tunnetta[19]. Tämä voi johtaa esimerkiksi eriävien tiedon lähteiden rajoittamiseen, tai niiden syrjäyttämiseen valheina tai propagandana epävarmuuden vähentämiseksi. Retoriikan kärjistyminen vihapuheeksi ja sosiaalisten verkkojen kehittyminen vihaverkostoiksi voi niin ikään lähteä liikkeelle tästä taipumuksesta. Esseksen, Medianun ja Lawsonin (2013) mukaan myös valtamedian uutisointi keskittyy usein negatiivisiin aiheisiin[26]. Jos ajatellaan, että epävarmuus luo tietynlaisen tietotyhjiön niin se, että suuren yleisön tavoittava valtamedia luo tyhjiöön negatiivista täytettä voi niin ikään johtaa dehumanisaatioon[11, 26].

Epävarmuus luo tietynlaisen tietotyhjiön, johon suuren yleisön tavoittava valtamedia luo enimmäkseen negatiivista täytettä.

Sosiaalisen median rooli tulee erityisesti esille valikoivassa tiedonhaussa, sekä tiedon ja mielipiteiden jakautuneisuudessa. Muun muassa Facebookin, Googlen ja Youtuben ominaisuus esittää räätälöityjä mainoksia ja sivuja sen perusteella mitä on aikaisemmin katsonut, kärjistää vahvistusta, ja polarisoi tiedonsaantia. Niin ikään jos eriävät mielipiteet koetaan epämiellyttävinä, kyseinen ominaisuus voi luoda ympäristön, jossa niitä ei tule vastaan. Tällöin tietotyhjiötä täyttää vain erittäin rajoittunut tieto. Esimerkiksi vihaverkostoja voikin luonnehtia erittäin rajoittuneen näkökulman jakavien ihmisten verkostoiksi.

Epätietoisuus ei kuitenkaan ole ainoa vaikuttaja.

Media nostaa usein uhkia ja pelkokuvia esiin myydäkseen julkaisujaan[20]. Se pyrkii myös esittämään tapahtumat kriiseinä, jotka ovat jatkuvasti ajankohtaisia[20]. Uhkien uutisoiminen taas nostattaa valtaväestössä koetun uhan tunnetta, joka voi johtaa maahanmuuttajien syrjintään[11], mutta myös poliittisten asenteiden kärjistymiseen[21].

Media nostaa usein uhkia ja pelkokuvia esiin myydäkseen julkaisujaan. Se pyrkii myös esittämään tapahtumat kriiseinä, jotka ovat jatkuvasti ajankohtaisia.

Median nostattamat uhkakuvat voivat siis luoda pohjan politiikan kovenemiselle.

Myös pelon tunne itsessään voi johtaa vihapuheeseen: ihminen voi tehdä päätöksiä tunneperäisesti[22, 23]. Jos tunteena on pelko, ihminen voi rationalisoida pelon tunteen johtuvan esimerkiksi stereotyypistä, jonka mukaan maahanmuuttajat ovat vaarallisia. Stereotyypit ovatkin usein helposti saatavilla olevaa yksinkertaista tietoa, jolla on helppo selittää isoja ja monimutkaisiakin asioita yksinkertaistetusti. Ne voivat kuitenkin sisältää paljon ennakkoluuloja ja luonteensaomaisesti yleistyksiä[14]. Pelon tunne vaikuttaa myös siihen, mitä tietoa ihmiset etsivät[24]. Ihmiset hakevat tietoa, joka sopii heidän tunnetilaansa[25]. Tämä voi johtaa siihen, että pelon tunteessa haetaan tekstejä, joiden  koetaan esimerkiksi ottavan kantaa paremman turvallisuuden puolesta. Vihapuheessa esiintyykin usein kyseisiä teemoja. Jos siis tietotyhjiön täyttävätkin vihapuheen argumentit, ei ole ihme, että asenteetkin kovenevat.

Ihmiset hakevat tietoa, joka sopii heidän tunnetilaansa. Pelon tunteessa haetaan tekstejä, joiden  koetaan esimerkiksi ottavan kantaa paremman turvallisuuden puolesta. Vihapuheessa esiintyykin usein kyseisiä teemoja.

Valtamedia toimii usein nimenomaan suurten väestömäärien mielipiteiden ja asenteiden peilinä. Jotta mahdollisimman moni kuluttaisi kyseistä mediaa, se räätälöidään puhuttelemaan mahdollisimman suurta määrää ihmisiä. Tämä tarkoittaa usein tietynlaista neutraalia kannanottoa ja objektiivisuutta, mutta pelkkä uutisointi ilman mielipidettä voi siis vaikuttaa merkittävästikkin median kuluttajiin. Negatiiviset uutiset vaikuttavat voimakkaammin[17]. Jos media uutisoi niitä paljon[26] niin pelkästään sen luoma koettu uhka[21] kuin myös suoralla vihapuheella luotu, johtaa tiukempiin asenteisiin ja muodostaa ympäristön, jossa suuretkin väestönosat ovat yhä alttiimpia mielipiteiden kärjistymiselle suuntaan tai toiseen.

Kärjistyneet asenteet yhdistettynä tunteeseen perustuvaan päätöksentekoon[22, 23] ja ihmisten taipumukseen etsiä omia näkemyksiään vahvistavaa materiaalia[14, 15], muodostavat monen erillisen tekijän joukon, jotka kaikki myötävaikuttavat asenteiden ja keskustelun polarisoitumiseen. Se voi johtaa siihen, että eri osapuolet keskittyvät entistä enemmän oman näkökulmansa uudelleen tuottamiseen ja validaatioon.

Kärjistyneet asenteet, tunteeseen perustuva päätöksenteko sekä ihmisten taipumus etsiä omia näkemyksiään vahvistavaa materiaalia ovat kaikki myötävaikuttamassa asenteiden ja keskustelun polarisoitumiseen.

Tämänkaltaisessa ympäristössä julkisen keskustelun voi siten mieltää vain rajallisesti keskusteluksi. Inklusiivisessa keskustelussa[6] on halu ottaa selvää asioista, ja keskustelun osanottajia kunnioitetaan. Vihapuheessa pyrkimys on muun muassa yhteisöllisyyden luominen sulkemalla ryhmiä tai ihmisiä pois kyseisestä yhteisöstä[6]. Äärioikeiston retoriikkaan kuuluu usein nimenomaan toisinajattelijoiden leimaaminen[12]. Vihaverkostojen retoriikka menee usein äärimmäisyyksiin vastapuolen demonisoimisessa, mutta myös suhteellisen maltilliset poliitikot ja valtamedia ovat käyttäneet ekslusiivista ja leimaavaa retoriikaa[7, 8].

Keskustelun hyväksikäyttö

Dialektiikka on keskustelua, jossa pyrkimys on selvittää totuus järkiperäisillä argumenteilla, eriäviä mielipiteitä omaavien välillä. Yleisesti ymmärrettynä yleinen, julkinen tai poliittinen keskustelu on ollut luonteeltaan dialektista, vaikka käytäntö on usein, jopa pääsääntöisesti tästä ideaalista poikkeava.

Keskustelu kuitenkin nostetaan usein esiin asiana, jota pitää olla. Usein keskustelu jopa nostetaan esille silläkin uhalla, että puhuja käyttää hyväksi puheenvuoroaan esittämällä vihapuhetta tai muuten kyseenalaista retoriikkaa[27].

Keskustelu nostetaan usein esiin asiana, jota pitää olla.

Keskustelun funktio polarisoituneessa ympäristössä on kuitenkin yhä harvemmin totuuden etsimistä ja yhä useammin todellisuuden luomista. Ympäristössä, jossa tiedonlähteet ovat jo valikoituneet mielipiteiden ja niiden itseään vahvistavan luonteen johdosta, puheenvuoroja aidosti kuuntelevat yleisöt ovat kasvavassa määrin ihmisiä, jotka ovat valmiiksi samaa mieltä puhujan kanssa.

Niin äärioikeisto, muut poliittiset puolueet, kuin radikaalit ja terroristiset organisaatiotkin oikeuttavat oman diskurssinsa sananvapaudella. Media mahdollistaa laajan yleisön retoriikalle, jonka tarkoitus ei ensisijaisesti ole keskustelu vaan rationalisaatioiden ja oikeutuksien tuottaminen näiden ryhmien aatteille. Epävarmuuden tilassa tämän retoriikan vaikutus ihmisiin on yhä voimakkaampi. Argumentit, arvot ja keinot, joita ihmiset ovat ehkä aikaisemmin vierastaneet, löytävätkin tyhjän tilan. Niiden vaikutus valmiiksi eri mieltä olevien asenteisiin on usein kuitenkin päinvastainen. Samaa mieltä oleville diskurssi taas tuottaa uudelleen argumentteja, jotka tukevat omia asenteita. Jos on kyse vihapuheesta, se voi vielä vahvemmin tarjota argumentteja, joilla voi dehumanisoida. Eikä vihapuheen vaikutus välttämättä rajoitu vihaverkostoihin tai ääriliikkeisiin. Jos media uutisoi vihapuheesta, sen argumentit voivat tuoda myös valtaväestölle rationalisaatiot, joilla esimerkiksi pakolaisten kovempi kohtelu oikeutetaan, tai ei nähdä niin pahana[26].

Niin äärioikeisto, muut poliittiset puolueet, kuin radikaalit ja terroristiset organisaatiotkin oikeuttavat oman diskurssinsa sananvapaudella. Media mahdollistaa laajan yleisön retoriikalle, jonka tarkoitus ei ensisijaisesti ole keskustelu vaan rationalisaatioiden ja oikeutuksien tuottaminen näiden ryhmien aatteille.

Puheenvuorot keskustelussa eivät välttämättä ota kantaa eriävien tekstien tai puheenvuorojen sisältöön, vaan siihen, mitä niiden koetaan edustavan.  Ryhmiä ja ihmisiä voidaan myös leimata tämän koetun representaation perusteella. Jos asia, jota puhujan tai ryhmän nähdään edustavan, koetaan olevan paha, silloin yleistäen ryhmä tai puhuja itse edustaa pahaa. Tällöin syntyy moraalinen vastuu vastustaa ryhmää tai jopa yksittäistä henkilöä riippumatta näiden puheevuorojen sisällöstä. Erityisesti vihapuheen ja vihaverkostojen kontekstissa, eli kärjistyneen vastakkainasettelun ympäristössä. Puheenvuoroissa voi olla hyviä argumentteja, mutta jos puhuja itse nähdään pahana, argumenttienkin voidaan nähdä ajavan pahaa tarkoitusta. Dialektiikkaa ei silloin ole: tarkoitusperä ei ole löytää totuutta, vaan vakuuttaa oma ryhmä omasta totuudesta, ja vastapuolen nähdään tekevän samoin. Tämä diskurssi puetaankin usein vain dialektiikan viittaan tai sananvapauden soveltamiseksi[5], perustellen, että keskustelua täytyy olla, jotta saataisiin aikaseksi jokin yhteinen näkemys.

Pakolaiskriisi nostattaa epävarmuutta ja uhkakuvia, joka johtaa asenteiden kärjistymiseen. Asenteiden kärjistyminen taas johtaa itseään vahvistavaan kehään, jonka tuloksena on vastakkainasettelua, vihapuhetta ja yhteisöjä, joissa nämä ovat äärimmäisillään: vihaverkostoja. Pakolaiskriisi siis toimii katalyyttinä monen vaikuttajan yhtälössä. Tuloksena on vihaverkostojen, näiden idealogian ja vihapuheen argumentoinnin päätyminen osaksi julkista keskustelua ja keskustelun funktion muuttuminen eri osapuolten omien ideologioiden argumentaatioiden todellisuuden luomiseksi, joka hyväksikäyttää keskustelua oman todellisuutensa propagaatioon.

Entä jos objektiivinen teksti ei miellytäkkään ketään? Objektiivinen teksti ei tuo valmiita mielipiteitä; se ei kerro kuinka ajatella. Sen tarkoitus on kuvata todellisuutta niin kuin se on. Ei niin kuin sen haluaisi olevan.

Valtio voisi virallisena tiedon välittäjänä tehokkaasti vähentää epävarmuutta tuottamalla tietoa, joka korvaisi kärjistyneet vihapuheet.

Objektiivisenkään tekstin ei tarvitse olla hampaatonta. Todellisuuden valossa kun voi tulla ilmi todellisia ratkaisuja. Jos niitä jaksaa odottaa. Esimerkiksi valtio voisi virallisena tiedon välittäjänä tehokkaasti vähentää epävarmuutta tuottamalla tietoa, joka korvaisi kärjistyneet vihapuheet. Niinkuin se joissain määrin pyrkiikin tekemään. Nykyisellään viralliset lähteet ovat kuitenkin hitaita tiedon tuottajia, kun niitä vertaa sosiaalisen median vauhtiin. Harvalla riittää kärsivällisyyttä tai kiinnostusta faktojen odottamiseen.

Kirjoittaja: Joel Manner

Artikkelikuva: Flickr.com

LÄHTEET:

[1] http://data.unhcr.org/mediterranean/regional.php

[2] TE-SAT, 2009, 2011, 2014

[3] http://hatecrime.osce.org/

[4] Mankkinen, T., Evwaraye, A. Väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisy.

[5] KKO 2012:58

[6] Hurri, S. Vihapuhe ja laki.

[7] http://www.dn.se/val/nyval-2015/aven-lofven-kallar-sd-nyfascistiskt/,

http://www.dn.se/debatt/sverigedemokraterna-ar-ett-fascistiskt-parti/

[8] http://www.reuters.com/article/us-eu-elections-fascism-idUSKBN0E71ZS20140527,

http://www.theguardian.com/commentisfree/2015/apr/10/dont-be-fooled-by-marine-le-pen-front-national-toxic,

[9] Saarinen, J. Radikaali Islamismi Suomessa.

[10] Jasinskaja-Lahti, I., Mähönen, T. A., & Ketokivi, M. (2012). The dynamics of ethnic discrimination, identities and outgroup attitudes: A pre–post longitudinal study of ethnic migrants. European Journal of Social Psychology, 42, 904-914.

[11] Mähönen, T.A. Vihapuhe ja syrjintä maahanmuuton kontekstissa Ryhmien väliset suhteet

[12] Sakki, I. & Pettersson, K. (2015). Discursive Constructions of Otherness in Populist Radical Right Political Blogs. European Journal of Social Psychology

[13] Fiske, S.T., et.al. (2002) Stereotype Content Model.

[14] Plous, Scott (1993). The Psychology of Judgment and Decision Making.

[15] Miller, Frederic P.; Vandome, Agnes F.; McBrewster, John (2009).Confirmation Bias. VDM Publishing.

[16] Allport, G., (1954) The nature of prejudice.

[17] Barlow, F. K.; Paolini, S.; Pedersen, A.; Hornsey, M. J.; Radke, H. R. M.; Harwood, J.; Rubin, M.; Sibley, C. G. (2012) The contact caveat: negative contact predicts increased prejudice more than positive contact predicts reduced prejudice.

[18] Hofstede, Geert (1984). Culture’s Consequences: International Differences in Work-Related Values (2nd ed.). Beverly Hills CA: SAGE Publications. ISBN 0-8039-1444-X.

[19] S. Baker, David; D. Carson, Kerry (2012). ”The Two Faces of Uncertainty Avoidance: Attachment and Adaptation”. The Journal of Behavioral and Applied Management 12 (2): 128–141.

[20] Hakala, S. Viha ja Valta, ääri-ilmiöt nyky-yhteiskunnassa.

[21] Canetti-Nisim, D., Ariely, G., Halperin, E., Life, Pocketbook, or Culture. The Role of Perceived Security Threats in Promoting Exclusionist Political Attitudes toward Minorities in Israel.

[22] Lazarus, R. S. (1982). ”Thoughts on the Relations between Emotions and Cognition”. American Physiologist 37 (10): 1019–1024.

[23] Zajon, R.B., Feelin and thinking: Preferences need no inferences.

[24] Zillmann, D., & Bryant, J. (1985). Affect, mood, and emotion as determinants of selective exposure.

[25] Atkin, C. (1985). Informational utility and selective exposure.

[26] Esses, V.M., Medianu, S., Lawson, A.S., (2013) Uncertainty, Threat, and the Role of the Media in Promoting the Dehumanization of Immigrants and Refugees

[27] http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1438053435621.html

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: